Ruoho on vihreämpää jäsenkentillä!

Uutiset

SGKY:n puheenjohtaja Hans Weckman kutsuttiin EGCOA:n hallitukseen!

julkaistu 26.11.2015

EGCOA:n hallitus on kutsunut Suomen Golfkenttien Yhdistyksen puheenjohtajan Hans Weckmanin European Golf Course Owners Associationin hallituksen jäseneksi yhdistyksen 10-vuotisjuhlakonferenssin yhteydessä 26.11.2015 Amsterdamissa pidetyssä vuosikokouksessa. Hans Weckman tulee täydentämään EGCOA:n hallitusta, jonka työtehtävät ovat viime vuosina kasvaneet lajin maailmanlaajuisten haasteiden johdosta. – On kunnia olla golfbusineksen Euroopan ytimessä, kertoo Hans Weckman. – Tämä tulee ilman muuta antamaan näkyvyyttä myös Suomelle. Tarkemmat tehtävät hallitusten jäsenille annetaan tammikuun 2016 aikana, jolloin myös kokouksessa käsitelty EGCOA:n toimintasuunnitelma julkaistaan, hän jatkaa. Yhdistyksen hallitukseen kutsuttiin uusina jäseninä myös Itävallan ja Hollannin edustajat.

EGCOA on golfkenttien omistajien ja operaattoreiden yhdistys, joka ajaa jäsentensä etua Euroopassa. Yhdistyksen merkittävä rooli sekä kansallisena että EU-tason vaikuttajana on kasvanut nopeasti. Yhdistys on voittoa tavoittelematon, jäsentensä hallinnoima ja omistama, ja sen avulla golfkenttien omistajilla ja operaattoreilla on yhteinen foorumi. Yhdistyksen avaintehtäviä ovat toimintaolosuhteiden ylläpitäminen ja kehittäminen Euroopassa sekä yhteistyö EU:n ja lajin muiden toimijoiden kanssa, myös kansainvälisesti. ”To Grow the Game of Golf” on toimintaa ohjaava teema.
EGCOA:ssa on tällä hetkellä mukana kansalliset yhdistykset ja yksittäiset golfkentät 17 Euroopan maasta. Näitä maita ovat Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska, Eesti, Ranska, Hollanti, Belgia, Saksa, Itävalta, Sveitsi, Espanja, Portugali, Tsekki, Puola, Romania ja Valkovenäjä.

EGCOA:n hallitus 2016:
Puheenjohtaja: Alexander Baron von Spoercken (Saksa)
Hallituksen jäsenet: Peter Arendorf (Tanska), Scilla Hokholt (Norja), Hans Weckman (Suomi), Robert Fiegl (Itävalta), Tinus Vernooji (Hollanti),
Paul Armitage, rahastonhoitaja (Ranska).

Lisätietoja antaa:
SGKY:n puheenjohtaja Hans Weckman, puh. 040 5611 10, hans.weckman@gmail.com

Lisätietoja EGCOA:sta: www.egcoa.eu

> takaisin uutisiin

SGKY:n puheenjohtaja Hans Weckman kutsuttiin EGCOA:n hallitukseen!

KOMMENTOI

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:

Liity postituslistalle

SGK-LAKINEUVONTA
Suomen luontoystävällisin golfkenttä
BirdieTime
Matkailun teemanumero 2-18
Golfkenttien Some-näkyvyys
takaisin ylös