Ruoho on vihreämpää jäsenkentillä!

Golfvälinekauppa kehittyy
TAGi NÄYTTÄÄ SUUNTAA

Golfväline- ja varustekauppa on kehittynyt viime vuosina vastaamaan paremmin asiakkaiden odotuksia. Mielikuva hämärästä, tavaraa pullollaan olevasta liikkeestä, jossa myyjä yrittää hoitaa isoa määrää asiakkaita yhtäaikaa, on toivottavasti taakse jäänyttä. Kasvaneen tietoisuuden ansiosta golfaritkin ovat vaativampia valinnoissaan.

Kuvassa keskellä Tapiola Golfin toimitusjohtaja Pertti Itkonen esittelemässä toimittajille pian avautuvaa TAGia. Takana olevasta oviaukosta näkyy osa fittaustudiota, josta lyödään pallot ulos rangelle. Ylhäällä sisustussuunnittelija Vertti Kivi, joka vastaa ylimmän kerroksen sisutusratkaisuista.

Mitä me golfarit oikeasti tarvitsemme? Me tarvitsemme luotettavan toimittajan, välinekauppiaan, jolta saamme itsellemme parhaiten sopivat välineet lajin harrastamiseen. No, miten me tiedämme milloin valitsemamme välineet ovat meille ne parhaat? Ja miten varmistumme siitä, että niiden hinta on kilpailukykyinen?

TAGi on testaajan unelma
Tapiolan Golfkeskuksen klubirakennukseksi valmistuva kokonaisuus pitää sisällään kaiken mitä golfari tarvitsee ja vielä vähän enemmänkin. Golf Center avaa sinne Suomen nykyaikaisimman välinekaupan, jonka toimintaan kuuluvat niin testaus-, fittaus- kuin opetuspalvelutkin. Sijainti täysmittaisen ja ainutlaatuisen Tapiola Golfin alueella mahdollistaa rangen, lähipelialueiden ja golfkentän käytön golfvälineiden ja -varusteiden testaamiseen. Testaa mitä vain ja milloin vain on liikkeen kantava teema.
Osa lyöntipaikoista sijaitsee fittauspalveluun tarkoitetun studion tiloissa, josta lyödään suoraan ulos rangelle – huikeeta!
Välinetestauksesta ja mailafittauksesta ennustetaan kasvavaa trendiä lähivuosina ja nyt TAGissa siihen on erinomaiset mahdollisuudet. Golf Center on kehittänyt testaus- ja fittauspalvelujaan jo vuosia, monet muistavat Demokeidas-konseptilla toimineen mallin ja Mega-Rangella edelleen toimivan fittauspalvelun.

Mitä fitataan?
Osaavan fittaajan käsissä asiakkaan käyttöön valitaan oikea lavan ja varren yhdistelmä ja oikea varren pituus. Juuri lavan ja varren yhdistelmällä saadaan merkittävin parannus välineisiin ja fittauksen yhteydessä suoritettavat Trackman-mittaukset todistavat sen vastaansanomattomasti. Omaan tuntumaan perustuvan testauksen voi suorittaa saman tien kentän rangella ja kentällä. Fittauksen voi tehdä erikseen pelkille drivereille, raudoille, wedgeille tai putterille, jopa palloille.
Meistä jokainen on yksilö, siksi myös mailojen tulisi olla yksilöllisiä. Ja fittaus sopii kaikille iästä, sukupuolesta ja tasoituksesta riippumatta.

Golf Centerin uusi lippulaivamyymälä TAGissa
Verkkokauppojen puristaessa kivijalkamyymälöiden elintilaa uusien myymälöiden on tuotettava ostoelämyksiä, joiden ansiosta myymälään tullaan. TAGissa on kaikki mahdollisuudet ainutlaatuiseen kokemukseen. Myymälä on muun muassa varustettu yli 60 näytöllä, niiden kosketusnäyttöversioilla tuotteista voi etsiä lisätietoja ja rinnakkaisia tuotteita. Voit esimerkiksi skannata valitsemasi tuotteen ean-koodin ja järjestelmä etsii tuotteen tiedot verkkokaupasta ja voit samalla varmistua sen hinnasta.
Kenkäosastolla näet näytöltä heti kuinka monesta kenkämallista löytyy sinun kokosi. Näyttöjen ansiosta varmistut valitsemasi tuotteen oikeellisuudesta ja teet ostoksesi nopeammin ja tehokkaammin. Myyjät ovat tietysti apunasi tarvittaessa.

Ravintola, terassi ja matkatoimisto
Jos pitäisi valita, meneekö tavalliseen golfvälinekauppaan vai sellaiseen, jossa on ravintola ja upea terassi, olisi valinta helppo. TAGissa on kaikki edellämainitut ja matkatoimistokin. Samalla reissulla monta mukavaa kokemusta. Korkealta TAGin ravintolasta ja terassilta on upeat maisemat Tapiola Golfin links-kentälle, jossa voi seurata pelaajien edesottamuksia. Kauniina kesäpäivänä ei paljon upeampaa voisi toivoa. Paitsi, että itsekin olisi pelaajien joukossa.
Golf Centerin TAGin myymälä sijaitsee Pohjois-Tapiolassa (Mankkaalla) hyvien liikenneyhteyksien varrella. Helsingistä 10-15 minuutin ajomatkan päässä, Vantaalta hieman kauemmin.

Tapiola Golfin range tulee kahteen kerrokseen, alapuolella lyödään katoksen alla ja yläpuolelta sen kattotasolta. Fittaustudioiden edessä oleva tila on range-käytössä, mikäli fittauksessa ei ole asiakkaita.

Avajaisviikolla kunnon pöhinää
Talo luovutetaan tilaajien käyttöön kesäkuun puolivälissä, jonka jälkeen alkaa tilojen viimeistely ja toimintojen testaus. Avajaisia vietetään kesä-heinäkuun vaihteessa, esittelyjä, testauksia, arvontoja, kisoja, asiaa ja viihdettä sopivassa suhteessa. Kaikkien päämerkkien edustajat tuovat omia aktiviteettejaan paikalle, avajaisten yhteydessä vietetään myös Naisten päivää.

TAGi palvelee myös yrityksiä ja yhteisöjä
Monipuolisten tilojensa ansiosta TAGissa voidaan järjestää monenlaisia aktiviteetteja yrityksille. Kokouksiin voidaan yhdistää opetusta, fittausta sekä kisailua ja korkeatasoiset ravintolapalvelut ovat nekin käytössä. TAGin jättiscreeneiltä voi seurata merkittäviä urheilutapahtumia tai kokoontua ennen tai jälkeen yhteisen golfmatkan suunnittelu- tai muistelotapaamiseen.

Fittausstudioiden toimintaa esitteli toimittajajoukolle alan osaaja, Mika Piltz.

Kunhan rakennus valmistuu ja alue siistiytyy, ovat maisemat TAGin terassilta maailmanluokkaa.

Pekka Palotie, TaylorMade/Adidas Golf:

Golf Center TAGin Fitting Labiin tulee pohjoismaiden laajin valikoima TaylorMade-tuotteita, ja siellä pystytään testaamaan kaikki varret mitä meillä on tuotevalikoimassa, niin rautamailojen kuin puumailojen osalta.

Teemu Vinni, Titleist/Footjoy:

Ensimmäistä kertaa on Suomessa mahdollisuus testata mailoja autenttisissa olosuhteissa, kaikissa testeissä ja jopa liikkestä ulos rangelle lyötävissä fittauksissa käytetään Titleist Pro V1 -palloja. Myös wedgefittauksissa TAGissa ollaan edelläkävijöitä mm. Trackman 4 -laitteen ansiosta.

Mikael Juslin, Callaway/Odyssey:

Golf Center TAGin mahdollisuudet putterin testaamiseen, Sam Putting Lab -analysaattorilla, sekä liikkeen läheisyydessä olevilla oikeilla viheriöillä antavat putterin uusimista harkitsevalle kuluttajalle viimeinkin kaiken kattavan informaation valinnan tueksi.

Juha Kivilahti, Amersports Wilson:

TAGi mahdollistaa uudella tavalla Golf Centerin kivijalkaliikkeen yhteydessä järjestettävät CustomFit-demopäivät, joissa voimme hyödyntää uutta nopean toimituksen takaavaa CustomFit-vaunua.

FIKSU LIIKE

Toimitusjohtaja Marko Paski kertoo miksi on fiksua ostaa Golf Centeristä.
– Golf Centerin kauppatapaan kuuluu kanta-asiakkuus ja VIP-jäsenyyden saa täyttämällä tietonsa verkkokaupasta löytyvällä lomakkeella veloituksetta. VIP-asiakkaille on tarjolla monenlaista turvaa ja etua. Esimerkiksi ensimmäistä mailasettiään ostavan kannattaa heti liittyä kanta-asiakkaaksi, sillä sen avulla saa mailoilleen kattavan takuun.
– Ensimmäisen setin ostaja saa myös tarvikepaketin huomattavan edullisesti. Se sisältää kaiken tarvittavan ensimmäiselle pelikierrokselle tai kurssipäivälle.
– Lähiaikoina, kun TAGi saadaan täyteen iskuun, VIP-asiakkaat keräävät bonuksia kaikista ostoksistaan ja hyödyntävät niitä heti seuraavan ostoksen yhteydessä.
– Duffiturva taas takaa 30 päivän vaihto-oikeuden mille tahansa ostetulle mailasetille, vaikka se olisi fittauksen kautta tehty. Äärettömän epätodennäköistä, mutta ostajan etu Golf Centerin VIP-asiakkaana, lisää Paski.

Ostohistoria ja tiedot uutuuksista
– Golf Centerin VIP-asiakkaana kaikki ostokset tallentuvat tulevaan järjestelmään ja niitä voi tarkastella halutessaan, kuvailee Marko Paski ja muistuttaa uudesta verkkokauppasovelluksesta. – Asiakas näkee mitä ja milloin on hankkinut ja voi tarkistaa omien bonustensa kertymisen. VIP-asiakkaana on automaattisesti uutiskirjeiden postituslistalla ja saa ensimmäisenä tiedot uutuuksista ja parhaista tarjouksista. VIP-asiakkaana saa kattavimmat edut ja laajimmat takuut hankinnoilleen ja on fittaus- ja opetuspalveluissa aina etusijalla, hän lupaa.

Osamaksulla kätevimmin
– Jo Golf Centerin verkkokaupasta tuttu osamaksu tulee lähiaikoina uuden järjestelmän ansiosta myös myymälöiden käyttöön. Silloin asiakas voi hankkia sen haluamansa driverin tai setin ja maksaa kätevästi pienissä erissä. Tämä on uudistus, jota meiltä on toivottu ja pian se on mahdollista kertoo Golf Centerin toimitusjohtaja Marko Paski.

Liity postituslistalle

SGK-LAKINEUVONTA
Suomen luontoystävällisin golfkenttä
BirdieTime
Matkailun teemanumero 2-18
Golfkenttien Some-näkyvyys
takaisin ylös