Ruoho on vihreämpää jäsenkentillä!

Olympian risteily kutsuu!

Uusi-Seelanti, Tasmania ja Australia risteillen

– ja miksei myös golfaten

Risteily alkaa Pohjoissaarelta Aucklandista, Uuden-Seelannin suurimmasta kaupungista. Bay of Islandsin alueella näemme mm. jättimäisiä kauripuita, maorien historiasta tutun Waitangin sekä siirtolaismenneisyyttään vaalivan Kerikerin kaupungin. Elinvoimainen maorikulttuuri kukoistaa myös vulkaanisessa Rotoruassa. Vierailtuamme Uuden-Seelannin pääkaupungissa Wellingtonissa jatkamme risteilyä Eteläsaaren vesille. Sen luontoon meitä johdattavat retket Fiordlandin kansallispuiston jylhiin vuonomaisemiin katselemaan pingviinejä ja hylkeitä ja Otagon niemimaalle tutustumaan albatrosseihin. Ranskalaiset valaanpyytäjät perustivat Akaroan pikkukaupungin ja eurooppalaiset siirtolaiset Dunedinin jo 1800-luvun puolivälissä.

Sydney

Australiassa ensimmäinen pysähdyksemme on Tasmanian pääkaupunki Hobart. Tasmaniassa on upeita vuoristoisia erämaa-alueita ja kolmannes koko saaresta on suojeltu erilaisin toimenpitein. Pääsemme näkemään Australian alkuperäisiä eläimiä, esimerkiksi vain tällä saarella elävän pussipirun. Toinen Australian kohteemme, rento ja merellinen Sydney lasketaan maailman kauneimpien kaupunkien joukkoon. Sen kuuluisimmat maamerkit ovat oopperatalo ja Harbour Bridge -silta. Matkarasitusta helpottaaksemme yövymme menomatkalla Australian länsirannikolla Perthissä. Risteilyn aikana sinulla on mahdollisuus golfin pelaamiseen niin Uudessa-Seelannissa, Tasmaniassa kuin Australiassakin.

Lennämme Helsingistä Dohan kautta Perthiin, Australiaan, jossa majoitumme ensimmäisen luokan hotelliin. Länsi-Australian osavaltion pääkaupunki Perth on rakennettu Swanjoen varrelle. Sen sanotaan olevan maailman eristynein pääkaupunki: Perthistä kaikkiin suuntiin on vain satoja kilometrejä autiomaata tai valtamerta. Iltapäivän kaupunkikiertoajelun jälkeen lennämme Aucklandiin, Uuteen-Seelantiin.

Maorien Auckland
Tutustumme Aucklandiin kahden päivän ajan. Ensimmäisenä päivänä teemme puolen päivän kiertoajelun ja tutustumme muun muassa maorien historiallisten esineiden kokoelmaa esittelevään museoon. Illalla nautimme tervetulopäivällisen. Toinen päivä Aucklandissa on vapaapäivä, jolloin halukkaat voivat lähteä omatoimisesti kansainvälisille lisäretkille vaikkapa Waitomon kiiltomatoluolille ja Hobbitonin ”elokuva-kylään” (hinta n. 260 e). Golfareille päivä tarjoaa mahdollisuuden tutustua Aucklandin parhaaksi valittuun Titirangin golfkenttään, jonne on kaupungista 20 minuutin ajomatka tai hieman sitäkin lähempänä sijaitsevaan Akaranan golfkenttään. Seuraavana päivänä siirrymme puoliltapäivin Celebrity Solsticeen, sillä ristelyaluksemme lähtee Aucklandin satamasta iltakahdeksalta kohti Bay of Islandsia.

Valkohiekkaiset rannat ja sitruslehdot
Risteilemme aamuvarhain Cape Brettin niemen ympäri alueelle, joka tunnetaan nimellä Bay of Islands. Valkohiekkaiset rannat, sitruslehdot ja jättimäiset kauripuut ovat alueelle tunnusomaisia. Lähdemme kokopäiväretkelle tutustumaan Waitangissa Uuden-Seelannin maorien
historiaan ja Kerikerissä eurooppalaisten maahanmuuttajien menneisyyteen. Lounaan nautimme paikallisella viinitilalla. Laivamme lähtee seuraavaksi kohti Taurangaa, jonne saavumme seuraavana aamuna. Tauranga tarkoittaa maorinkielellä kanoottien suojasatamaa. Kapteeni James Cook purjehti näillä vesillä Endeavour-aluksellaan 1769. Maoreilta saamansa ystävällisen vastaanoton ja runsaiden lahjojen innoittamana hän antoi alueelle nimen Bay of Plenty. Tänään retkemme suuntautuu Uuden-Seelannin maorikulttuurin keskukseen Rotoruaan. Käymme Agrodomessa ja saamme siellä tietoa Uuden-Seelannin tärkeimmästä eläimestä, lampaasta. Vierailemme myös puistossa, jossa tulikuumat geysirit ja kuplivat muta-altaat muistuttavat alueen tuliperäisyydestä. Te Puian kylässä tutustumme maorien kulttuuriin ja tapoihin. Laivamme jatkaa matkaa klo 18.00.

Leppoisissa tunnelmissa kohti Wellingtonia
9. matkapäivänä risteilemme Pohjoissaaren rannikkoa seuraten kohti Wellingtonia. Meripäivän aikana nautimme upean aluksen monipuolisesta tarjonnasta. Laivassa on mm. kävelykatu kauppoineen, kylpylä monine hoitopalveluineen, kirjasto, tasokas uima-allasalue ja useita ravintoloita moneen makuun.
Seuraavan päivän aamuna saavumme Pohjoissaaren eteläosassa sijaitsevaan Wellingtoniin. Aamiaisen jälkeen tutus-tumme kiertoajelulla tähän Uuden-Seelannin vuonna 1865 perustettuun pääkaupunkiin. Nousemme tuuliselle Victoria-vuorelle ihailemaan näkymää yli sataman ja Cookinsalmen. Vierailemme myös Uuden-Seelannin Te Papa -kansallismuseossa. Syömme retken aikana lounaan. Laivamme lähtee illansuussa kohti Eteläsaarta. Aamulla saavumme viehättävään Akaroaan, joka on ranskalaisten siirtolaisten 1800-luvulla asuttama valaanpyyntikylä. Aamupäivällä teemme risteilyn sataman edustalla, missä saatamme nähdä mm. delfiinejä ja hylkeitä.

Dunedin vaurastui kullasta
Seuraavana aamuna saavumme Dune-dinin satamaan, Port Chalmersiin, jonne ensimmäiset eurooppalaiset rantautuivat vuonna 1848. Kaupunki vaurastui ja kasvoi nopeasti, kun lähialueelta muutamaa vuotta myöhemmin löydettiin kultaa. Kaupungissa oli oma raitiovaunuliikenne jo vuonna 1879. Katuja reunustavat kauniit englantilaistyyliset asuintalot ja julkiset rakennukset. Läheisellä Otagon niemimaalla on Uuden-Seelannin ainoa linna keskellä kaunista puutarhaa. Lisäksi niemimaa tunnetaan laajoista albatrossi-, pingviini- ja hyljepopulaatioistaan. Tutustumme Dunediniin ja Otagon niemimaan albatrosseihin kokopäiväretkellä, jonka aikana syömme myös lounaan.

Kuuluisat vuonot
Risteilemme aamulla Fiordlandin kansallispuiston huikeisiin maisemiin. Eteläisten Alppien keskellä sijaitseva kansallispuisto on osa Te Wahipounamun laajaa luonnonsuojelualuetta. Dusky Soundin vuonossa viihtyvät pullonokkadelfiinit, kun taas Doubtful Soundin vesillä on pingviinejä ja hylkeitä. Milford Soundin vuonon maisemia on kuvattu jopa ”maailman kahdeksanneksi ihmeeksi”.
Seuraavat kaksi päivää vietämme merellä matkalla kohti Tasmaniaa ja nautimme laivamme korkeatasoisista palveluista.

Hobart, Tasmania
Tasmanian ensimmäiset alkuperäisasukkaat, palawat, tulivat saarelle noin 30 000 vuotta sitten. Nimensä saari on kuitenkin saanut hollantilaisen löytöretkeilijä Abel Tasmanin mukaan, joka vieraili saarella miehistöineen vuonna 1642. Britit puolestaan perustivat ensimmäisen eurooppalaisen rangaistusvankien siirtokunnan muutaman kilometrin päähän Hobartin keskustasta vuonna 1803. Hobart on Australian toiseksi vanhin osavaltion pääkaupunki Sydneyn jälkeen. Tutustumme kaupungin tärkeimpiin nähtävyyksiin kokopäi-väretkellämme. Vierailemme myös Bonorong-eläinpuistossa, jossa näemme alkuperäisiä Australian eläimiä: kenguruita, koaloja, vompatteja, emuja ja Tasmanian kuuluisia pussipiruja. Vietämme Hobartissa 10 tuntia, joten innokas golfari – mikäli raaskii jättää väliin ohjelmaan sisältyvän kokopäiväretken – saa bongattua kentän, jolla kovin moni tuttu ei ole vieraillut.
Matkamme 17. päivä sujuu risteillen Australian rannikkoa pitkin kohti Sydneyä, jonne risteilymme päättyy 18. matkapäivän aamuna klo 6.30.

Maailman kaunein kaupunki?
Port Jacksonin luonnonsataman ympärille kasvanut Sydney on ansainnut maineensa yhtenä maailman kauneimmista kaupungeista. Kiertoajelulla näemme mm. The Rocksin, Kings Crossin ja Chinatownin kaupunginosat. Lounaan jälkeen tutustumme tanskalaisen arkkitehdin Jørn Utzonin suunnittelemaan oopperataloon. Tämä kaunis ja upealla paikalla sijaitseva rakennus on Sydneyn ja koko Australian symboli. Kiertoajelun jälkeen majoitumme 3 yöksi kaupungin keskustaan ensimmäisen luokan Harbour Marriott -hotelliin.
Maanantaina voi halutessaan tutustua kaupunkiin ja sen ympäristöön omatoimisesti ja matkanjohtajamme auttaa retkikohteiden valinnassa. Tarjolla on esim. retki Blue Mountains -vuoristoon (hinta n. 180 e), vierailu akvaariossa tai vaikka kiipeäminen Harbour Bridge -sillan korkeimmalle tasanteelle.
Golfareille vapaapäivä on kutsu tutustumaan kaupungin golftarjontaan, jota riittää. Muutama esimerkki viereisellä palstalla. Myös tiistai on ohjelmasta vapaa ja siten mahdollinen golfpäivä, mutta jäähyväispäivällisen nautimme yhdessä satamaristeilyllä.
Vielä keskiviikkona saamme pitää huoneet klo 18 saakka, mikä mahdollistaa vielä yhden golfnautinnon. Illalla kuljetus lentokentälle, josta lento Dohan kautta Helsinkiin lähtee klo 22.20. Matkamme 22. päivänä, torstaina, saavumme Helsinkiin klo 13.55.

Milford Soundin maisemia on kuvattu jopa "maailman kahdeksanneksi ihmeeksi".

Tasmania

Tällä risteilyllä voit vierailla vaikka näillä golfkentillä!

Titirangi Golf Club, vain 20 min. ajomatkan päässä Aucklandista.

Titirangi Golf on Aucklandin paras kenttä ja yksi parhaista koko Uudessa-Seelannissa. Kenttä on perustettu jo vuonna 1909 ja se on yksityiskenttä, mutta myös vierailijat ovat arkipäivisin tervetulleita. Kentän pituus on 6025 metriä ja par-luku 70. Green fee on vieraspelaajilta arkisin 150 Uuden-Seelannin dollaria, eli noin 90 euroa.
http://www.titirangigolf.co.nz/

Akarana Golf Club, vain 15 min. ajomatkan päässä Aucklandista.

Akaranan golfkenttä on rakennettu jo vuonna 1920, mutta väylät 7, 8 ja 11 rakennettiin uudelleen 2003, kenttäsuunnittelijana Chris Pitman. Akaranassa on kaksi erillistä 9 reiän kenttää, lyhyemmän ysin par on 34 ja pidemmän 36,6 (yhteensä 70,6). Lyhemmän kentän signature-väylä on 176 metrinen par-kolmonen, jonka kapeaa greeniä vartioi vasemmalla bunkkeri ja oikealla vesi. Kentän kokonaispituus on 5800 metriä. Green fee on arkisin vieraspelaajilta 70 Uuden-Seelannin dollaria, eli noin 43 euroa.
http://www.akaranagolf.co.nz/

Claremont Golf sijaitsee Tasmaniassa, lähellä Hobartin kaupunkia.
Claremont on Tasmanian upeimpia kenttiä. Sitä ympäröi Derwentjoki kolmelta sivulta ja Wellingtonin ja Directonin vuoret maalaavat maisemaa. 18-reikäisen kentän pituus on 5667 metriä ja par-luku 71. Yksityiskentälle pääsevät vieraatkin pelaamaan, mutta peliaikavaraus on tehtävä etukäteen. Green fee on edullinen, vain 40 AUD, eli noin 30 euroa.
http://www.claremontgolf.com.au/

Sydneyssä on riittävästi golfkenttiä, arviolta puolensataa!

Mikäli olet kiinnostunut golfaamaan Sydneyssä, suosittelemme tutustumaan kenttiin etukäteen nettisivuilla. Monet yksityiskentistä ottavat myös vieraita vastaan arkipäivisin, ja klubilta saattaa löytyä mukava paikallinen, joka kutsuu sinut vieraanaan pelaamaan. Olemmehan iloisessa ja ystävällisessä Australiassa. Green fee -hinnat ovat edullisia, 30-40 euroa, yksityiskentillä hieman korkeampia. Kaupungista löytyy myös lukuisia 9 reiän kenttiä, mm. Bondi Beach -tv-sarjasta tutulla Bondin alueella.


Kuvan kenttä on Long Reef Golf, joka sijaitsee hotelliltamme 20 km pohjoiseen, meren rannassa.
http://sydneygolfcourses.com/

Matkapäivät:

19.01.–09.02.2017
21.11.–12.12.2017*
*matka tehdään päinvastaisessa järjestyksessä ja siinä on hieman eri ohjelma ja hinta, ks. www.olympia.fi
Matkan hinta 7.580 e
sis. lento- ja satamaverot sekä muut viranomaismaksut ja viisumikulut 903 e. Huom. Kansainvälisen risteilykäytännön mukaan maksetaan laivan henkilökunnalle palveluraha risteilyn lopussa. Olemme sisällyttäneet tämän maksun (114 e) matkan hintaan. Matkalle yksin osallistuvan edellytetään maksavan lisämaksun yhden hengen hytistä, joka on 2.590 e. Tällöin myös hotelleissa on yhden hengen huone. Ennakkomaksu 450 e/hlö.

Matkan hintaan sisältyvät:
Reittilennot turistiluokassa, lentokenttäkuljetukset matkakohteissa, majoitus kahden hengen huoneissa ohjelmassa mainituissa tai vastaavissa hotelleissa, risteilyllä kahden hengen parvekehyteissä. Risteilyllä on (12 yötä) täysihoito, lisäksi aamiaiset ja muut ohjelmassa mainitut ateriat. Ohjelmassa mainitut kuljetukset ja retket pääsymaksuineen, palvelupalkkiot ja kantajamaksut hotelleissa.
Palveluraha ja kantajamaksut risteilyllä. Lento- ja satamaverot sekä muut viranomaismaksut ja viisumikulut. Juomarahat paikallisoppaille ja bussinkuljettajille ja suomalainen matkanjohto.

Katso lisää: www.olympia.fi

Liity postituslistalle

SGK-LAKINEUVONTA
Suomen luontoystävällisin golfkenttä
BirdieTime
Matkailun teemanumero 2-18
Golfkenttien Some-näkyvyys
takaisin ylös