Ruoho on vihreämpää jäsenkentillä!

Golfkenttämestariopiskelijoiden opintomatka golfin kotimaahan

GOLFKENTÄNHOITOA HUIPPUKENTILLÄ

21 golfkentänhoitajaa tai kenttämestaria aloitti Lepaalla Hämeen ammatti-instituutissa golfkenttämestarin erikoisammattitutkintoon valmistavan koulutuksen syksyllä 2014. Opiskelu koostuu noin kahdestakymmenestä lähiopintoviikosta ja väliviikoilla tehtävistä tehtävistä ja koko koulun ajan jatkuvasta oman kentän seurannasta. Opintokokonaisuutemme huipentui huhtikuun alussa tehtäyyn opintomatkaan Skotlantiin St. Andrewsin alueelle, jossa pääsimme tutustumaan golfkentänhoitoon alueen huippukentillä ja samalla pääsimme tutustumaan näihin upeisiin golfkenttiin. Tukikohtanamme toimi Greyfriars-hotelli St. Andrewn tunnelmallisessa golfkylässä.

St. Andrews on tunnetusti golfin koti ja ensimmäisen kerran siellä golfia pelattiin jo 1400-luvun alkupuolella. St. Andrews Links on alueen kokonaisuus, joka koostuu seitsemästä kentästä, joista tunnetuin on tietenkin The Old Course, joka on varmasti kuuluisin linkskenttä koko maailmassa. Se on minimalistinen kenttä, jossa lannoitteita käytetään hyvin vähän. Viheriöillä typpeä käytetään ainoastaan 28 kg/ha vuodessa. Hoidon taso on silti kentällä erittäin korkea. The Old Coursella pelataan noin 46 000 kierrosta vuodessa ja kun sen pääkisa, The Open pelataan vuosittain, pitää kentän olla silloin erinomaisessa kunnossa. The Openin aikana paikan päällä on noin 50 000 ihmistä joka päivä seuraamassa kisoja. Istumapaikkojakin on 22 000, joten kisaa varten on luonnollisesti ”hieman” etukäteisvalmisteluja.
the Old Course suljetaan aina noin kuukautta ennen kilpailun alkua. Myös The Old Coursen vieressä sijaitsevat Linksiin kuuluvat kentät suljetaan hyvissä ajoin ennen kilpailuviikkoa.

Mittasuhteet hieman toiset
Kaikilla Linksiin kuuluvilla seitsemällä kentällä pelataan yhteensä 232 000 kierrosta vuodessa. Osa kentistä sijaitsee lähes vierekkäin, toiset muutamien kilometrien päässä. Linksin vuotuinen budjetti seitsemälle kentälle on 4,5 milj. puntaa, josta noin 75 % menee työntekijöiden palkkoihin. Suurin osa hoitokustannuksista menee bunkkereiden kunnostuksiin. Perinteiset Links-kenttien bunkkerit uusitaan täälläkin noin 2-6 vuoden välein.
Kokonaisuudesta Linksillä vastaa yksi pääkenttämestari sekä 4 muuta kenttämestaria, joille vastuut jaetaan hoidettavien kenttien kesken. Kentillä työskentelee myös 55 vakituista kentänhoitajaa ja kausityötekijät. Suurin osa kentän tuotoista, eli noin 95 %, tulee vieraspelaajilta ja muilta alueen vierailta. Osa ryhmän jäsenistä pääsi pelaamaan The Old Coursen vierellä sijaitsevat New Coursen, Castle Coursen ja Jubilee Coursen.

Markkinointia ei tarvita
Links ei alueena tarvitse omaa markkinointia. Täällä järjestettävä The Open -kisa ja kentän maine hoitavat sen puolestaan, tosin vuonna 2015 esitettiin ensimmäinen oma tv-mainos. St. Andrewsin kentät toimivat myös kyläläisten puistoina, sillä joka sunnuntai The Old Course on suljettu ja paikalliset käyttävät sitä ulkoiluun, piknikille ja koirien ulkoiluttamiseen. Kokonaisuuteen kuuluu myös suuri klubin vieressä sijaitseva The Himalayas-puttialue. St. Andrews Links Clubhouse ja Swilcan-ravintola palvelevat alueella vierailevia pelaajia.

Loch Lomondin yksityiskenttä
Loch Lomond Golf Club on yksityinen jäsenten omistama eksklusiivinen klubi. Kentällä on järjestetty Scottish Open vuosien 1996-2010 ajan. Loch Lomond sijaitsee Skotlannin länsirannikolla Glasgowsta pohjoiseen, ja sen sijainti aiheuttaakin kentänhoidon suurimmat haasteet, alueen vuotuisen sademäärän ollessa keskimäärin yli 2000 mm. Loch Lomondin puistotyyppinen kenttä on hieno esimerkki skotlantilaisesta huippuluokan sisämaakentästä, kun varsin usein Skotlannin golf yhdistetään vain rannikon linkskenttiin. Kentällä vaikutti olevan hyvin tilaa pelaajille, tänne pääsevätkin pelaamaan vain jäsenet ja heidän vieraansa.
Suomalaiset vierailijat saivat tarkempaa tietoa ennakkoon suunniteltujen kysymysten ansiosta.

Kuinka suuri yksittäisen jäsenen klubimaksu on vuodessa eri kentillä?
Liittymismaksu on 115 000 puntaa, kausivastike on 6 000 puntaa.
Mikä on jäsenten ja vieraspelaajien suhde pelikauden aikana?
Suurimmaksi osaksi jäsenten käytössä. Vieraspelaajat vain jäsenen seurassa, eli yksityinen klubi. Vieraspelaajan green fee on 150 puntaa.
Kentän liikevaihto ja kuinka paljon siitä tulee vieraspelaajilta?
Vieraspelaajien tuoma liikevaihto on minimaalinen verrattuna jäsenten vastaavaan. Kausimaksujen lasketaan tuovan noin 3 miljoonaa puntaa ja uusien jäsenten liittymismaksujen noin 4 miljoonaa per kausi.
Markkinoidaanko kenttää vieraspelaajille ja onko kentillä yhteenliittymiä tai markkinointiyhtiöitä?
Emme markkinoi vieraspelaajille. Suoramarkkinointi on osoitettu mahdollisille uusille osakkaille.
Kentänhoidon osuus koko toiminnan liikevaihdosta?
Kentänhoidon budjetti on noin 900 000 puntaa.
Onko kentillä paineita kentänhoitokustannusten alentamiseen ja jos on, niin mistä karsitaan?
Tavoitteena on järkevä rahankäyttö, ja ympäristöystävällinen toiminta. Budjetissa pysymiseen ja toiminnan tehokkuuden optimointiin on aina jonkin verran paineita.
Onko teillä luvallisia kasvinsuojeluaineita riittävästi käytössä?
Kasvinsuojeluaineiden rajoitukset tiukkenevat nimenomaan golfkentillä entisestään. Tarjolla on nykyisin kuusi erilaista aktiivista ainesosaa taudintorjuntaan.
Onko kentänhoidossa yhteistyötä naapurikenttien kanssa?
On, koneiden lainat ja mahdollisen työvoiman lainaaminen muun muassa ilmastuksia ja muita suurempia hoitotoimenpiteitä sekä turnauksia varten.
Onko kentänhoitoa ulkoistettu ulkopuolisille yrityksille?
Ei, konekanta ja työntekijöiden kokemus ovat riittäviä kentänhoitoon ja rakentamiseen
Mihin kentänhoidossa panostetaan tällä hetkellä, greenit, väylät, raffit, bunkkerit tms.?
Kuivatus, kuivatus ja kuivatus. Koko kentän ja varsinkin väylien vedenläpäisykykyyn panostetaan jatkuvasti. Orgaanisen aineksen ja kuidun hallinnalla ja poistolla parannetaan kuivatusta. Alueen vuotuinen sademäärä ylittää 2000 mm (Suomi 600-700 mm).
Myös teepaikkoja uusittiin vierailuhetkellä.
Onko kentillä käytössä asiakaspalautejärjestelmiä/kyselyjä tms.?
Asiakaspalaute tulee yleensä mukana kulkevien caddien kautta. Asiakkaat antavat palautteen heille ja siitä tieto tulee kentän puolelle. Virheet korjataan heti ennen seuraavaa kierrosta, jotta asiakas olisi tyytyväinen.

Viimeisen päälle huoliteltu Kingsbarns
Kun saavuimme Kingsbarnsin golfkentälle, oli olo kuin herralla konsanaan. Mailapussit huolehdittiin sadesuojaan ja vieraat toivotettiin lämpimästi tervetulleiksi. Aluksi kävimme kenttämestarin kanssa tutustumassa golfkenttään ja tiluksiin. Jokainen nurmialue, pensas ja tie oli huoliteltu viimeisen päälle. Toden totta, olimme saapuneet paikkaan, jonne ei useimmiten pääse käymään. Silmään pistivät huoltohalli ja siellä olevat koneet ja laitteet, mikään ei ollut kiiltävän uutta, mutta jokainen laite oli asiansa hyvin ajava. Kaikki olivat hyvässä järjestyksessä, mutta huoltotilat olivat askeettiset. Toki linkskentän hoitamiseen ei tarvita suurta konearsenaalia.


Pay&Play -kenttä tuntee arvonsa
Kingsbarns on puhtaasti Pay&Play -kenttä, eikä omia jäseniä ole. Yksi kierros tällä hulppealla areenalla maksaa 234 puntaa. Pelikierroksia kentällä tulee kauden aikana 27 000. Suurin osa pelaajista on amerikkalaisia turisteja, joten mainontakin kohdistetaan toiselle mantereelle. Kingsbarnsin kentän hoito pääseekin nautiskelemaan rahankäytön helppoudesta, kokonaisbudjettia emme liikesalaisuuksien vuoksi saaneet tietää, mutta jos jotain tarvitsee tehdä kentän parantamiseksi tai tason ylläpitämiseksi, niin se tehdään! Tästä voi myös päätellä, että kentällä ei ole paineita kentänhoidon kustannusten alentamiseen, sillä omistaja ymmärtää, että tuotteen on oltava kunnossa. Tuote on kenttä, joka selvästi on yksi maailman parhaimmista linkskentistä. Kysyimme mihin osa-alueisiin kentällä panostetaan tällä hetkellä, luonnollisesti vastaus oli viheriöt, mutta myös väylien pelattavuuteen kiinnitetään erityistä huomiota. Olimme myös kiinnostuneita kentänhoidon ulkoistamisesta, mutta kenttämestari naurahti ja tokaisi: ”Tieto ja osaaminen halutaan pitää omissa käsissä. Ammattitaitoinen hoitohenkilökunta on kaiken perusta. Ulkoistaminen aiheuttaa ongelmia, koska siinä on puhtaasti kyse rahasta ja voitontavoittelusta. Ei haluta välikäsiä.” Isojen kilpailujen, kuten esimerkiksi Dunhill Cupin aikana tehdään kuitenkin yhteistyötä naapurikenttien kanssa.
Kentän pelikunto ja oheispalveluiden laatu on tärkeintä. Kingsbarnsissa ei ole käytössä varsinaista asiakaspalautejärjestelmää, mutta kenttään tyytymätön asiakas saa rahansa takaisin. Yksinkertaista!
Selvitimme myös mitä kasvinsuojeluaineita heillä on käytössään Skotlannissa. Tilanne on sama kuin meillä Suomessa, vain muutama sallittu aine. Valvonta on sekin yhtä tarkkaa.

Korkea tasovaatimuus maistui
Kenttämestarin suorittaman kenttäesittelyn jälkeen pääsimme nautiskelemaan klubiravintolan antimista. Laadusta ei tälläkään saralla ollut tingitty! Ruoka oli erinomaista ja palvelu myös. Kenttämestari myös näytti meille, tosin vain ulkopuolelta, alueelle nousevan R&A:n uuden testikeskuksen, joka näillä näkymin on valmistumassa syyskuussa. Rakennuksessa tultaisiin testaamaan golfmailoja ja -palloja sekä sisätiloissa että ulkona.
Kingsbarns on paikka, jossa jokainen yksityiskohta on huoliteltu ja asiat kunnossa. Ainoat asiat, jotka meidän päiväämme varjostivat, olivat synkät päättymättömät sadepilvet, mereltä käyvä myrskytuuli ja +4 celsiusasteen ulkolämpötila. Sääolot olivat karistaneet edeltämme neljä täyttä lähtöä tyhjiksi, joten saimme pelata rauhassa. Luultavasti olosuhteet olivat jokaiselle ryhmämme jäsenelle rajuimmat, joissa ovat ikinä pelanneet golfia.

The Duke´s St. Andrews
The Duke's on St. Andrewsissa sijaitseva sisämaakenttä, jonka omistaa The Old Course Hotel. Rauhaisella paikalla, noin 3 mailin päässä keskustasta sijaitseva kenttä on jälleen kerran taattua laatua. Haasteita löytyy kaikille pelaajille, mutta pelinautinto on huipussaan. Pääsimme jälleen utelemaan kentän kustannus- ja tulorakennetta.
Kuinka suuri on yksittäisen jäsenen klubimaksu vuodessa?
Meillä se on 250–750 puntaa.
Millainen on jäsenten ja vieraspelaajien suhde pelikauden aikana?
Vieraspelaajien osuus 70 % omien 30 %. Vuotuinen kierrosmäärä on16 000–20 000.
Kuinka suuri osa liikevaihdosta tulee vieraspelaajilta?
Liikevaihto ei ollut kenttämestarin tiedossa, sillä kenttä kuuluu Old Course Hotel'in omistukseen. Kentän tehtävänä on tuottaa palveluita majoittuville vieraille.
Kuinka kenttää markkinoidaan vieraspelaajille?
Old Course Hotel markkinoi kenttää, ja myy majoitus- ja pelipaketteja.
Kuinka suuri on kentänhoidon osuus koko toiminnan liikevaihdosta?
Kentänhoidon osuus liiketoiminnasta on vain pieni murto-osa.
Onko kentillä paineita kentänhoitokustannusten alentamiseen ja jos, niin mistä karsitaan?
Kentänhoitobudjetti oli kentällä vedetty hyvin alas jo nyt. Kustannuksien laskemiseen ei ollut oikein enää mahdollisuutta. Nostopaineita ennemminkin. Väylien dressauksista oltiin jouduttu karsimaan monena vuonna.
Kasvinsuojeluaineet, onko luvallisia riittävästi käytössä ja kuinka tarkkoja ympäristöasiat siellä ovat?
Sallittuja kasvinsuojeluaineita on käytössä 4-5 kpl, toiveena on saada useampia laillisia käyttöön. Ympäristötarkastajat seuraavat tarkkaan niiden käyttöä. Kentille tehtävistä tarkistuskäynneistä ei ilmoiteta ennakkoon, toisin kuin Suomessa.
Onko kentänhoidossa yhteistyötä naapurikenttien kanssa?
Ei ole. Hotellilla ja kentällä on yhteinen puutarhuri.
Onko kentänhoitoa koskaan ulkoistettu ulkopuolisille yrityksille?
Ei ole. Kentänhoitoon tarvittavia koneita ja laitteita voidaan liikutella kätevästi St. Andrews Linksin alueella ja arsenaali arvatenkin on mittava.
Mihin kentänhoidossa panostetaan tällä hetkellä, greenit, väylät, raffit, bunkkerit tms.?
Kentällä on 120 muodokasta bunkkeria, jotka vaativat paljon käsitöitä, niiden hoitamiseen menee suurin osa ajasta.
Onko kentällä käytössä asiakaspalautejärjestelmiä/asiakastyytyväisyyskyselyjä tms.?
Hotellin asiakaspalautejärjestelmän kautta tulee palautetta myös kentälle.

Gleneagles'in kuninkaalliset kentät
Skotlannin rinteisillä nummilla sijaitsee varsinainen trilogia, joka suorastaan kutsuu luokseen siistin klubimiljöön ja upeiden maisemien siivittämänä. Sen kenttinä toimivat PGA-kenttä Centenary Course, joka oli vuoden 2014 Ryder Cup -kenttä, sekä King´s Course ja Queen´s Course.
Ensivaikutelma oli todella näyttävä, kun portilla oli loisteliaat istutukset ja klubin logo. Paikka oli erittäin tyylikäs ja palvelu mitä parhainta. Keittiössä näytti olevan kokonainen armeija kokkeja ja tarjoilijoita, joten heillä ei ollut minkäänlaista ongelmaa valmistaa nopeasti hyvää ruokaa 23 hengen ryhmällemme. Suihkutiloista löytyi todella mukava yllätys, siellä oli nimittäin sauna. Kiuasta ei kuitenkaan ollut – harmi.
Korkeuseroja ja komeaa maisemaa oli siis luvassa noilla kolmella kauniilla kentällä, missä hoitokustannuksistakaan ei turhia säästellä. Tuleehan Gleneagle´s isännöimään vuoden 2019 Solheim Cupia.

Viheriöillä SubAir System
Kenttien keskinäisessä vertailussa Centenary Course vetää eniten, 35 000-40 000 kierrosta, joista 75 % on vieraspelaajien kierroksia. Yhteensä kolmen kentän vuotuinen saldo on noin 80 000 kierrosta.
Centenary Courselle on asennettu viheriöiden alle SubAir System, joka puhaltaa ja imee ilmaa maan alla putkien kautta ja pyrkii kuivattamaan greenin, sillä vuotuinen sademäärä on noin 1300 mm (Suomessa noin 650 mm). Eli vesi menee putkistoon, josta se ilmalla puhalletaan muualle, jolloin pohja ja pintakerros on ilmava ja kuiva. Kun kysyimme, kuinka usein he käyttävät tätä mullistavaa järjestelmää saimme vastauksen, että joka päivä noin 1-2 tuntia. Vuotuiset sähkökustannukset ovatkin noin 19 000 puntaa. SubAir Systemin rakennuskustannukset olivat noin 500 000 puntaa, joista 140 000 puntaa pelkästään sähkötöihin.
Toinen merkittävä kentänhoidollinen toimenpide on hiekan runsas käyttö. Kolmen viime vuoden aikana on Centenary Coursen väylille laitettu yhteensä 6000 tonnia hiekkaa. Tulevaisuudessa budjetoidaan 1000 tonnia vuotuiseksi väylähiekoitukseksi/kenttä. Hiekkakustannukset ovat toiseksi suurin kuluerä, heti henkilöstökulujen jälkeen. Hiekkaan menee vuotuisesti noin 60 000 puntaa. Hiekkaa on pakko käyttää, koska väyläpohjat ovat savea.
Torjunta-aineiden käyttö on yritetty pitää minimissään, mutta niitä käytetään, mikäli tilanne sen vaatii. Torjunta-aineiden käytöstä ei siis synny kovinkaan suuria kuluja.
Capillary Concrete -bunkkereita pyritään myös rakentamaan, sillä vettä sataa paljon eikä aina ole aikaa hoitaa bunkkereita päivittäin. Capillary Concrete -"betoni" on itse asiassa on lekasoraa, jonka rakenne on huokoista, joten vesi pääsee liikkumaan nopeasti sen läpi. Pääsimmekin seuraamaan King’s Coursella näiden bunkkereiden rakentamista.

SGKY Honour-lehti oli avustamassa kenttämestariopiskelijoiden matkaa huippukentille.

Ryhmäkuva matkalaisista otettiin Loch Lomond Golf Clubin rappusilla.

Loch Lomond Golf Clubin maisemaa.

Kingsbarns

Kingsbarns

Glenneagles

Glenneagles

Matkan tukijat (klikkaa kuva isommaksi)

Liity postituslistalle

SGK-LAKINEUVONTA
Suomen luontoystävällisin golfkenttä
BirdieTime
Matkailun teemanumero 2-18
Golfkenttien Some-näkyvyys
takaisin ylös