Ruoho on vihreämpää jäsenkentillä!

Kankaisten Golfpuisto laajentaa klubitaloa


Kankaisten Golfpuisto Oy:n osakkaat ovat 1.11. pidetyssä yhtiökokouksessa antaneet yhtiön hallitukselle valtuudet solmia urakkasopimuksen, koskien klubitalon laajennus- ja saneerausurakkaa. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on noin 590.000 €, josta varsinaisen urakan osuus on hieman alle 500.000 €.


Urakka käsittää uudet pukeutumis-, suihku- ja saunatilat, klubiravintolan terassin laajentamisen ja kattamisen sekä olemassa olevien sosiaalitilojen saneerauksen. Lisäksi saneerataan nykyinen vastaanotto- ja myymälätila (caddiemaster ja pro shop) sekä toimistot. Rakennuksen vanhan osan alakertaan toteutetaan myös noin kymmenen hengen neuvottelutilat.
Projekti on käynnistetty valmistelutöiden osalta vuonna 2017. Keväällä 2018 pidetyssä kokouksessa osakkaat valtuuttivat hallituksen varsinaisen suunnittelutyön ja kilpailutuksen aloittamiseen. Nyt tehty päätös mahdollistaa töiden aloittamisen vielä marraskuun aikana. Urakka pyritään saamaan valmiiksi huhtikuussa 2019 ennen pelikauden alkua.


Kankaisten Golfpuiston toimitusjohtaja Timo Tuominen on tyytyväinen osakkaiden tekemään päätökseen. ”Klubitalomme on valmistunut vuonna 2002 ja on edelleen lähes alkuperäisessä kunnossa. Käyttöaste on ollut todella korkea, eivätkä nykyiset tilat ole enää kooltaan tai kunnoltaan käyttötarkoitukseen täysin sopivat. Kentän laajennuksen myötä pelaajamäärät ovat kasvaneet entisestään ja tarve suuremmille tiloille on akuutti. Meillä on tänä vuonna pelattu jo yli 42000 kierrosta ja kausi jatkuu edelleen. Hienoa, että saamme klubitalon nyt päivitettyä kenttää vastaavalle tasolle.”, toteaa Tuominen.

Lue lisää kentästä täältä >

Ison työn uuden kentän onnistumiseksi tekivät kentän suunnittelija Lassi-Pekka Tilander ja projektipäällikkö Kimmo Laiho.

Lisää pelitilaa vilkkaalle kentälle

Honour-lehden toimitus vieraili uuden ysin avajaisissa loppukesällä 2017. Lue numerossa 3-2017 ollut juttu kentän laajennuksesta.

Kankaisten Golfpuisto Oy:n Maskuun Kankaisten kartanon entisille maille rakentama 18-reikäinen golfkenttä valmistui kesällä 2002. Arkkitehti Pekka Sivula suunnitteli kentän haasteelliseksi kaiken tasoisille pelaajille. Vesiesteet ja bunkkerit lisäävät mäkisten ja kaltevien väylien haasteellisuutta, kertovat kentän nettisivut.

Lue lisää täältä >

Liity postituslistalle

SGK-LAKINEUVONTA
Suomen luontoystävällisin golfkenttä
BirdieTime
Matkailun teemanumero 2-18
Golfkenttien Some-näkyvyys
takaisin ylös