Ruoho on vihreämpää jäsenkentillä!

Ennakoivaa hyvinvointia omaa tietoisuutta lisäämällä!

Keski-ikäisenä golfarina ja paljon istumatyötä tekevänä on hieman outoa, että tällä hetkellä ei mistään kolota. Talviaika on jälleen mennyt liikunnan osalta työkiireisiin vedoten yhtä aktiivista kolmen viikon kuntosalijaksoa lukuunottamatta. Uusi pelikausi on jo nurkan takana ja hiukkasen hirvittää, kun ajattelee golfsvingin talvehtimista ja kävelykunnon tasoa. Haasteita on jälleen luvassa, olisiko nyt vihdoin aika elämänmuutokselle?

Tiedän, että vähäinenkin liikunta auttaisi, vaikka edes puoli tuntia päivittäin. Odotukset omalle hyvinvoinnille ovat kuitenkin suuremmat, joten olen kartoittanut liikunta-alan tarjontaa. Tavoitteena on löytää uusi motivaatio liikkumiselle niin, että se auttaisi selviämään arjesta ja varsinkin lisäisi harrastuksesta eli golfista nauttimista. Niin sanottu täsmäliikunta, jossa mahdollisimman vähällä saisi maksimaalisen tuloksen. Olisikohan se mahdollista?
Näillä ajatuksilla menin tapaamaan alan ammattilaista, Tero Heikkilää, jolla on tuoreita ajatuksia liikuntaan. Teron tausta on fysioterapiasta, jossa asiakkaita hoidetaan vaivoista vapaaksi. Uudet ajatukset keskittyvät kuitenkin vaivojen ennaltaehkäisyyn perehtymällä asiakkaan liikuntahistoriaan ja toiminnalliseen testaamiseen. – Selkävaivat ovat yleisin fyysinen syy olla poissa töistä. Polvi-, olka- ja niskavaivat ovat nekin yleisiä. Liiallinen istuminen ja älypuhelimen tuijottelu aiheuttaa monia ongelmia, tietää Tero Heikkilä. – Vaivojen parantamisen sijaan olisi hienoa keskittyä ehkäisemään niiden syntyä kaksitasoisella ohjelmalla. Toisessa keskityttäisiin arjen toiminnoissa ilmenevien ongelmien korjaamiseen 2 kertaa päivässä tehtävillä kevyillä harjoitteilla. Toisessa harjoitettaisiin lihaksia 3 kertaa viikossa hengästymiseen asti, tinkimättä liikkeen laadusta ja hallinnasta, visioi Tero näyttäen muutaman käytännön esimerkin.

Mistä motivaatio säännölliseen liikkumiseen?
Tero Heikkilän kertomat esimerkit vahvistivat omaa käsitystäni siitä, että kukaan muu ei voi liikkua puolestani, vastuu siitä on minulla. Mutta miten voisin olla varma siitä, että liikun oikein ja kehityn? Millä sitä mittaisin, sillä pienetkin kehitysaskeleet antaisivat lisämotivaatiota liikkumiseen? Forever Fysiolla on siihen ratkaisu, joka lähtee Performance Matrix -testistä. Sen avulla fysion ammattilainen tunnistaa asiakkaan kehon eniten harjoitusta vaativat osat, joita lähdetään kehittämään usein hyvin yksinkertaisin, mutta tehokkain harjoittein. Tuloksia seurataan viikoittaisissa tapaamisissa, jolloin asiakas saa jatkuvaa palautetta kehityksestään.

Haluatko nähdä kehosi fysioammattilaisen silmin
Ammattilainen näkee nopeasti ja testit sen vahvistavat, mitkä osat kehostasi vaativat työtä. Saat mukaasi sellaisia harjoitteita, joilla parannat kehosi hallintaan ja huomaat muutoksen. Golfissa suuri määrä lihaksia tekee yhteistyössä liikesarjan eli svingin. Yhden lihaksen heikkous kompensoituu toisella, jolloin svingin hallinta kärsii. Ammattilainen näkee sen sinusta ja räätälöi kanssasi tavoitteisiisi parhaiten sopivan paketin

Muutos lähtee omasta päätöksestä
Vaikka juuri nyt ei mistään kolota, tiedän sen olevan vain väliaikaista. Viime kesän pilasin riuhtomalla keväällä rangella kylmässä ilman lämmittelyä. Tänä keväänä testaan kehoni ja teen harjoitteet ammattilaisen ohjeitten mukaan. *) Ehkä alan kirjoittamaan siitä blogia, jolla sitoutan itseni vahvemmin harjoitteluun. Joka tapauksessa haluan ensi kesänä olla alusta asti iskussa.

*) Tulen kirjoittamaan blogia Forever Fysion Matrix-testauksesta ja analyysin perusteella luotavasta harjoitusohjelmasta. Testaus tapahtuu 13.4. jonka jälkeen blogi avataan. Tervetuloa seuraamaan miten sohvaperunasta kuoriutuu motivoitunut liikkuja ja aktiivinen golfari.

Linkit:

Forever Fysio>

Forever Fysio Matrix-testaus

Meidän polku

Klikkaa Matrix kuvaa ja avaa Honour-lehden lukijoille suunnattu etu!

Performance Matrix on Forever Fysion työkalu asiakkaan toiminnanhaitan tai kivun syyn etsimiseen ja korjaamiseen. Testaaminen soveltuu ammattiurheilijalle, harrasteliikkujalle tai liikkumista aloittelevalle henkilölle. Tärkeintä on henkilön oma motivaatio ja halu vaikuttaa ongelman poistumiseen.
TPM perustuu asiakkaan testaamiseen matalan ja korkean kynnyksen testien avulla sekä liikerajoitteiden etsimiseen. Testissä asiakas testataan erilaisten toiminnallisten testien avulla eri kuormitusasennoissa. Matalalla kynnyksellä tarkoitamme testissä motorista kontrollia, koordinaatiota sekä raajojen linjausta. Korkeassa kynnyksessä puolestaan testaamme enemmän nopeus- ja voimaominaisuuksien hallintaa.
Testi antaa tarkan tiedon mikä osa-alue kuormituksessa pettää ja onko ongelma enemmän päivittäisessä tekemisessä ja tapatottumuksissa vai sitten virheellisesti kuormittavassa harrastuksessa. Usein keho pyrkii paikkaamaan ”heikkoa lenkkiä” kompensaatioiden avulla, joihin testissä puututaan.
Asiakas saa yksilöllisen harjoitusohjelman perustuen testin löydöksiin. Ohjeita progressioidaan ja kehitystä seurataan säännöllisesti yhdessä asiakkaan ja fysioterapeutin laatiman suunnitelman mukaisesti. Mikäli testissä todetaan jokin mekaaninen ongelma tai liikerajoite, tapaamisten yhteydessä myös tähän pystytään vaikuttamaan.

Liity postituslistalle

SGK-LAKINEUVONTA
Suomen luontoystävällisin golfkenttä
BirdieTime
Matkailun teemanumero 2-18
Golfkenttien Some-näkyvyys
takaisin ylös