Ruoho on vihreämpää jäsenkentillä!

Uutiset

10 miljoonan euron tuki pelaamiseen!

kirjoittanut Jukka Rimpiläinen | julkaistu 11.10.2017

Golfviestinnän Superviikonloppu on takana ja päällimmäiseksi tunteeksi jäi golfväen yhteenkuuluvuus ja tahto yhteistyöhön, tästä on hyvä jatkaa Suomi golfin parhaaksi. Viikonloppu alkoi SGK:n syyskokouksella, jossa valittiin allekirjoittanut puheenjohtajaksi ja erovuorossa olleet hallituksen jäsenet uudelleen sekä heidän lisäkseen yhdistyksen toimitusjohtajan tehtäviä hoitanut Lassi Kiviniemi. Kiitos Lassille yhdistyksen hyväksi tehdystä työstä, jota hän on tehnyt pyyteettömästi päätyönsä ohella.

Lassin tehtäviä alkaa vuoden alusta hoitaa Antti Hiltunen ja samalla siirrymme pitkän uuden askeleen eteenpäin yhteistyössä Suomi golfin rakentamisessa. Viikonlopun aikana allekirjoitimme sopimuksen FGMA:n ja SGL:n kanssa yhteistyöstä ja siitä, miten eri vastuualueiden tehtäviä hoidetaan jatkossa yhteisen päämäärän saavuttamiseksi. Antti Hiltunen on vastuuhenkilö tässä yhteistyön käytännön toteuttamisessa ja rakentamisessa, jotta pitkään tavoiteltu Suomi golfin strategia saadaan lopultakin toimimaan. Toivotan Antille menestystä vaativassa tehtävässä.

Viikonlopun seminaarien aiheet olivat sekä kiinnostavia että erittäin ajatuksia herättäviä, niissä jokaisessa oli oma sanomansa golfyhteisöjen päättäjille, vastuut sekä juridisesti että tulevaisuudesta ovat heidän päätöksiensä ja suunnitelmiensa tulos.

Yhtenä aiheena oli “Oikea kierroshinta”, jota on selvittänyt KPMG yhdistyksemme toimeksiantona. Loppuraportti antoi erinomaisen työkalun, jolla kierroksen oikea omakustannushinta voidaan laskea, ottaen huomioon kaikki kierroshintaan vaikuttavat muuttujat, kuten esimerkiksi pääoman tuottovaatimuksen (jolla tulisi kattaa ainakin tulevat peruskorjaukset), joka varmasti on monelta unohtunut laskelmista. Lisäisin kuitenkin laskelmiin yhden oleellisen tekijän, nimittäin kierrosten hintoja subventoivat maksut, joita kerätään niiltä, jotka eivät pelaa, mutta ovat velvollisia maksamaan osakkeidensa kautta muiden pelaamisesta. Kaikkien osakepohjaisten kenttien osakkeista on arviolta tällä hetkellä noin 20 % sellaisten tahojen hallussa, jotka haluaisivat päästä eroon osakkeesta tai ainakin osakkeen tuomista maksuvelvollisuuksista. Tämä siitä syystä, ettei osakkeen omistajalla ole käyttöä osakkeen mukaiselle pelaamisoikeudelle. Karkeasti laskien nämä osakkeenomistajat maksavat yhteensä noin 10 miljoonaa euroa tukirahaa maksuvelvollisuudesta johtuen, jotta muut voisivat pelata hieman halvemmalla, onkohan se ihan oikein?

Muutos parempaan tulevaisuuteen vaatii aina myös ongelmien syiden tunnistamisen, jotta niitä voidaan korjata. Ongelmat ovat seurauksia aikaisemmista päätöksistä eli ns. halpapelaaminen on vain seuraus aikoinaan tehdyistä päätöksistä, kuten vastikevelvollisuus. Näin ollen on korkea aika korjata tehty päätös ajanmukaiseksi. Maksetaan itse golfskierroksen oikea hinta vaatimatta muilta siihen tukea.
Toivotan kaikille oikein miellyttävää Joulun aikaa ja mukavaa talvea uutta kautta odotellessa.

Yhteistyöllä eteenpäin
Jarmo Turtiainen

> takaisin uutisiin

KOMMENTOI

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:

Missä keskustelu?

Mitä tarkoittaa Honour-lehden sivuilla "osallistu keskusteluun osoitteessa: www.sgky.fi"? Missä sellainen keskustelu on?

- kirjoittanut Juha Peltonen | 28.04.2016

Liity postituslistalle

SGK-LAKINEUVONTA
Suomen luontoystävällisin golfkenttä
BirdieTime
takaisin ylös